Minusta

 

Tervehdys!

Nimeni on Jenni Niiranen ja olen pirtsakka rovaniemeläinen raskausaikaan, synnytyksestä palautumiseen sekä lantionpohjan lihaksiin erikoistunut fysioterapeutti. Fysioterapeutiksi valmistuin v. 2017 joulukuussa ja tammikuussa 2018 alkoi matkani yrittäjänä terveydenhuollon ammattilaisena.

 

Erikoistuakseni äitiys- ja lantionpohjan fysioterapiaan olen käynyt lukuisia eri täydennyskoulutuksia aiheeseen liittyen. Olen tehnyt äitien kanssa töitä nyt noin 1,5 vuotta eri yksityisen sektorin toimipaikoissa. Olen käynyt pitämässä luentoja lantionpohjan lihaksista ja äitiysfysioterapiasta äitiyshuollon eri toimipaikoissa (Länsi-Pohjan Keskussairaala, neuvolat jne.) ja pitänyt mm. ystävänpäivätempauksen Tornion Fysiocenterissä, jossa tutustuimme lantionpohja lihaksiin teoriassa ja teimme ohjauksellani keskivartalon lihaksia ja hallintaa kehittävän jumpan. Opiskeluaikana työskentelin myös Oulun yliopistollisen sairaalan ortopedisellä osastolla, josta minulle jäi käteen kikka jos toinenkin leikkausta edeltävästä ja leikkauksen jälkeisestä fysioterapiasta.

 

Luen myös mielelläni vapaa-ajalla uusimpia näyttöön perustuvia tutkimuksia sekä ammattikirjallisuutta äitiys-, lantionpohjan- ja TULES -fysioterapiaan liittyen.

 

Otan kaikissa fysioterapian muodoissa asiakkaan huomioon yksilönä, joten myös kuntoutussuunnitelma laaditaan yksilöllisesti ja ottaen huomioon asiakas psyko-fyysis-sosiaalisena kokonaisuutena. Mieli ja keho eivät ole erillisiä asioita vaan ne yhdesssä vaikuttavat mm. ihmisen kokemaan kipuun ja jokapäiväiseen elämään. Tästäkin syystä haluan auttaa asiakkaita löytämään keinot mahdollisimman hyvinvoivaan ja tasapainoiseen elämään. 

 

Työssäni minua innostaa ja motivoi:

  • asiakkaideni tyytyväisyys

  • toimintakyvyn edistäminen ja edistyminen

  • oma kiinnostus työhöni, jatkuva itsensä kehittäminen ja kouluttaminen

  • kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin merkitys jokapäiväisessä elämässä ja jaksamisessa sekä sen edistäminen (omani ja asiakkaiden)

  • hemmotteluhoitojen jälkeiset hymyt ja raukeus asiakkaiden kasvoilla

  • mahdollisuus tehdä sitä työtä mistä itse nauttii ja kokee merkitykselliseksi

Koulutustaustani:

  • Fysioterapeutti AMK (joulukuu 2017)

  • Synnyttäneiden faskiat ja hengitys (marraskuu 2017)

  • Äitiysfysioterapian peruskoulutus (joulukuu 2017)

  • Tehyn koulutuspäivä (aiheena faskiat, marraskuu 2017)

  • Raskaushierontakoulutus (tammikuu 2018)

  • Faskiatekniikoiden peruskoulutus (helmikuu 2018)

  • Tehyn koulutuspäivä (aiheena raskausajan kehonhuolto (lokakuu 2018)

  • Lantionpohjan fysioterapian peruskoulutus (marraskuu 2018)

  • Vatsalihasten erkauman peruskoulutus (joulukuu 2018)

  • Aromaterapian lyhyt peruskoulutus (huhtikuu 2019)

  • Ongelmallinen olkapää -koulutus (helmikuu 2019)

  • kipu vai oire -luento, fysioterapeuttisia keinoja ahdistuksen hoitoon (lokakuu 2019)

  • Spiraalistabilaation ohjaajakoulutus tasot 1ABCD (marraskuu 2019)

  • GuaSha -käsittelyn koulutus (joulukuu 2019)

 

    To be continued....

    Muuta minusta:

  • rakastan tanssimista ja luonnossa liikkumista

  • olen kiinnostunut luontaishoidoista/luontaisterapiasta ja osteopatiasta jotka hoitomuotoina pyrkivät tehostamaan kehon omia paranemisprosesseja, johon pyrin myös omissa hoidoissani

  • olen sosiaalinen sopuli joka nauttii perheensä ja ystäviensä seurasta

  • herkuttelen kun siltä tuntuu, mutta kohtuudella. Asioiden kieltäminen itseltään ei vie hyvinvointia eteenpäin

  • matkustelen mielelläni aina kun voin ja opiskelen vapaa-ajallani aina välillä eri kieliä, tällä hetkellä italiaa ja japania

  • rakastan käydä itsekin hemmotteluhoidoissa ja hieronnoissa, itseensä panostaminen kannattaa aina

  • vaaleanpunainen pioni on lempikukkani

  • olen eläinrakas

Yrityksestä

 

FysiCare tarjoaa monipuolisesti fysioterapia- ja hierontapalveluita kaikille niitä tarvitseville. Tarjonnassa on kuntoutukseen ja palautumiseen (leikkaus, urheilusuoritus, liikuntavamma, raskaus ja synnytys jne.) keskittyvää äitiys-, lantionpohja- ja TULES fysioterapiaa, faskia- ja LymphaTouch -käsittelyä sekä klassista- ja raskaushierontaa. Arjen hemmotteluihin ja hengähdyshetkiin tarjoan ihanaa kuumakivihierontaa, hemmotteluhierontaa ja päähierontaa. Palveluista voit lukea tarkemmin "palvelut" osiosta. FysiCare keskittyy yrityksenä ihmisen kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin. Tänne kaikki ovat tervetulleita rentoutumaan, saamaan apua vaivoihin sekä vain rupattelemaan mukavia 

© 2019 FysiCare.

Yhteystiedot:

Valtakatu 4A, 2.krs 96100 Rovaniemi

p. 040 744 5829

info@fysicare.com

fysioterapia, hieronta, äitiysfysioterapia